Autoala keskittyy autoihin. Tämän olivat huomanneet Mikan ja Anssin autohuolto Oy:n yrittäjäkaksikko Mika Kauppinen ja Anssi Poikonen vuonna 2011 tavatessaan yhteisellä työpaikallaan. Miehet olivat molemmat kovia tekemään töitä, mutta työntekijän roolissa autoalalla molempia oli jo pitkään ihmetyttänyt autoalan ja varsinkin autohuoltoalan epäkohdat. Vaikka autoja huollettiinkin taitavasti, ei asiakaskontaktiin panostettu pahimmassa tapauksissa laisinkaan. – Autohuolloista puuttui inhimillisyys ja palvelu lähes kokonaan, Mika kertoo seurattuaan alan yritysten toimintaa. – Anssin kanssa keskustellessa löysimme lukuisia seikkoja, miten alalla voisi erottua toimimalla paremmin. Asiakaspalvelu oli aivan ylivoimaisesti suurin puute alalla. Yksi kaunis päivä Anssi tuli sitten kysymään, että pitäisikö perustaa oma yritys, ja totesin vain, että pitäisi. Siitä se sitten alkoi, Mika jatkaa yrityksensä ensiaskeleista.
Vuonna 2015 alettiin jo olemaan tilanteessa, jossa sen aikainen huoltamo ei kyennyt enää vastaamaan kunnolla kysyntään, mihin vaikutti myös lisääntyneen työvoiman tilan tarve. Uutta ja sopivaa tilaa oli kuitenkin vaikea löytää, eikä yrittäjillä ollut hinkua poistua tutulta Palokan alueelta. Onni potkaisi 2017, jolloin Mika ja Anssi huomasivat noin 300m päässä sen aikaisesta huoltamotiloista uuden tyhjillään olevan hallin. Halli olisi autokorjaamolle täydellinen useine nosto-ovineen ja suurine sisätiloineen. Selvittelyiden jälkeen Mikan ja Anssin autohuolto Oy muutti marraskuussa 2017 uusiin hienoihin tiloihin Heinämäentie 18:an, aivan vanhojen tilojen naapuriin. Joulukuussa vietettiin uuden huoltamon avajaisia. – Kyllä se oli ennen kaikkea helpotus, Mika kertoo siirtymisestä uuteen halliin. – Saatiin puolet lisää tilaa toimia, eivätkä huoltoajat enää venyneet pitkien jonojen vuoksi. Periaatteemme on, että varatessa aikaa huoltoon, täytyy auto saada sisään korkeintaan viikon päästä.
Tällä hetkellä Mikan ja Anssin autohuolto pystyy hoitamaan viikossa noin 100 huoltoa. Päiväkohtaisesti se tarkoittaa noin 20 autoa päivässä. Lisääntynyt kapasiteetti uusien tilojen myötä on vaikuttanut myös sijaisautojen määrään. – Olemme juuri hommanneet pari uutta Volkswagen Poloa ja vielä ainakin kaksi tulee, Mika toteaa. – Yhteensä sijaisautoja on tällä hetkellä pari kymmentä.
Mikan & Anssin Autohuolto Oy on täyden palvelun autohuolto ja autokorjaamo Jyväskylässä, Tampereella ja Hollolassa. Autokorjaamoissa on uudet huoltotilat ja autodiagnostiikkalaitteet, jotka takaavat asianmukaisen ja nykyaikaisen autohuollon autoon kuin autoon.
© 2025 MA-Autohuolto | JVmedia
Jyväskylä | Heinämäentie 18, 40250 Jyväskylä |
---|---|
010 320 9040 | |
korjaamo@ma-autohuolto.fi | |
Tampere | Patamäenkatu 5, 33900 Tampere |
020 7981320 | |
tampere@ma-autohuolto.fi | |
Hollola | Tarmontie 5, 15860 Hollola |
020 7305350 | |
hollola@ma-autohuolto.fi |